Reilun kilpailun ohjelmien arvioinnit

Urheilujärjestöjen laatimien antidopingohjelmien ja kilpailumanipulaation torjuntaohjelmien arviointi on valmistunut. Niin ohjelmat kuin niiden toteuttaminen olivat järjestöillä hyvällä tasolla. Opetus- ja kulttuuriministeriö on huomioinut Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin raportoimat antidopingohjelmien arvioinnit myös tämän vuoden lajiliittoavustusten jaossaan. SUEKin Reilun kilpailun ohjelmat ovat yksi viidestä vastuullisuuden osa-alueesta, ja niiden merkitys avustuksissa on kolme prosenttia.

SUEK toteutti niin Suomen antidopingsäännöstön velvoittamien antidopingohjelmien kuin kilpailumanipulaation torjuntaohjelmien arvioinnin urheilujärjestökyselyn pohjalta. Arvioidut antidopingohjelmat perustuivat vuonna 2021 voimaan tulleeseen antidopingsäännöstöön ja sen pohjalta tehtyyn Reilun kilpailun ohjelmien kriteeristöön. Kilpailumanipulaation torjuntaohjelmat perustuvat täysin kriteeristöön. Arvioinnissa otettiin huomioon niin urheilujärjestöjen laatima ohjelma kuin sen toteuttaminen. Arvioitujen ohjelmien piti olla hyväksyttyjä urheilujärjestön hallituksessa ennen 31.3.2023.

Arvioinnissa oli mukana yhteensä 72 lajiliiton ohjelmat joko erillisinä tai yhdistettynä ohjelmana. Arvioinnin pohjana toimineen kyselyn mukaan 93 prosenttia vastanneista järjestöistä on sitoutunut Suomen antidopingsäännöstöön toimintasäännöissään, kun taas kilpailumanipulaation vastustamiseen on toimintasäännöissään sitoutunut 59 prosenttia. Kilpailumanipulaation torjunnan osalta tilanne on parempi esimerkiksi siinä, että tilannekuva-arvion on tehnyt 94 prosenttia vastanneista järjestöistä ja 82 prosentilla on säädetty toimintasäännöissä kilpailumanipulaatio rangaistavaksi teoksi. Arviointi osoitti, että niin järjestöjen ohjelmat kuin niiden toteuttaminen ovat hyvällä tasolla. Liittokohtaiset raportit on toimitettu toiminnanjohtajille aiemmin tänä vuonna.

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK raportoi ohjelmien arvioinnin opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka huomioi tämän vuoden lajiliittoavustusten jaossa antidopingtoiminnan. Kilpailumanipulaation torjuntaan liittyvät arviot otetaan ministeriön mukaan huomioon osana laajaa arviointia ensi syksynä.

SUEK järjestää halukkaille järjestöille pajat arvioinnista 2.5. ja 8.5. Työpajoissa voi arvioinnin lisäksi keskustella myös ohjelmasta ja sen toteuttamisesta. SUEKista paikalla ovat kaikki ohjelmavastaavat tehtävittäin. Kutsu pajoista on toimitettu viikolla 16 järjestöjen toiminnanjohtajille ja ohjelmavastaaville.

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh: 040 740 7477