Viestikapula -blogi

Viestikapula -blogissa käydään keskustelua puhtaasta urheilusta ja reilusta pelistä. Blogissa julkaistaan joka kuukausi yhden urheilijan tai urheilusta kiinnostuneen kirjoitus. Viestikapula kulkee eteenpäin, kun kirjoittaja haastaa seuraavan viestinviejän mukaan blogiin. Viestin ensimmäisestä osuudesta vastasi Tapio Korjus, joka laittoi viestikapulan liikkeelle toukokuussa 2008.

Voit kommentoida urheilijoiden näkemyksiä ja osallistua keskusteluun. Toimitus valvoo keskustelua ja käy läpi kommentit ennen niiden julkaisemista. Hyvän tavan vastaisia viestejä ei julkaista.

« Takaisin

Hätävalheita

Kirjoitin kaksi vuotta sitten kolumnin, jossa puhuttiin varsin suorasukaisesti dopinginkäytöstä huippu-urheilussa. Teksti julkaistiin Kalevan kisojen aikaan Ilta-Sanomissa. Esitin suomalaisen yleisurheilun alennustilan 2000-luvulla (ja hurjan eron kultaiseen 1970-lukuun) johtuvan pitkälti siitä, että nykyurheilijamme eivät juuri käytä kiellettyjä aineita. Toisin kuin iso osa heidän kansainvälisistä kilpakumppaneistaan.

Sofistikoituneiden lääkeaineiden avulla urheilija pystyy palautumaan nopeammin, ennaltaehkäisemään vammoja ja hakemaan terävyyttä kilpailutilanteeseen. Brittiläinen urheilukynäilijä Richard Moore on kirjoittanut paljon dopingin ja urheilun epäpyhästä allianssista. Hänen mukaansa aineita käyttävät urheilijat näyttävät lämmittelykentällä huomattavasti itsevarmemmilta kuin puhtoiset läheisensä. Ei ihme, että kovin harva sinivalkoinen urheilija pystyy kamppailemaan arvokisoissa mitalisijoista.

Kolumnini jälkeen sain kaksi viestiä merkittäviltä urheilujohtajilta. Heidän mukaansa olin oikeilla jäljillä. "Hienoa, että joku uskaltaa kirjoittaa asioista niin kuin ne ovat", kuului toisen tekstiviesti.

Tätä taustaa vasten viime aikojen laajat "dopingpaljastukset" eivät ole olleet minulle mikään yllätys. Ajatus puhtaasta urheilusta on hieno, ja sitä markkinoidaan jalona periaatteena, mutta käytäntö on ollut huippu-urheilussa kovin toisenlainen jo vuosikymmeniä, kuten muutamat asiaa tutkineet urheiluhistorioitsijat (etunenässä brittiläinen professori Paul Dimeo ja hänen tanskalainen kollegansa Verner Möller) ovat meille kertoneet.

Oma avainkokemukseni aineiden käytöstä ja tarjonnasta on 1970-luvun lopulta. Kasvattajaseuraani edustanut kansallisen tason kestävyysjuoksija meni näyttämään marssimurtumaansa merkittävän urheilulääkärin vastaanotolle. Hoito-ohjeiden lomassa lääkäri teki tarjouksen anabolisten steroidien kirjoittamista toipumisen nopeuttamiseksi. Jos kiellettyjä aineita tarjottiin ystäväni kaltaiselle nylkylle, maaottelutason juoksijoille niitä varmasti tyrkytettiin.

Sain kolumnistani palautetta kahdelta henkilöltä, mutta valtaosa päättäjistä vaikeni vaikeasta aiheesta. Kalevan kisoissa 2013 yleisurheilujohtomme katsoi sivuun eikä tullut juttusille.

Lahden MM-hiihdoissa 2001 itsensä valtakunnan julkisuuteen lääkäröinyt Juha-Pekka Turpeinen antoi kesällä (3.7.2015) Keskisuomalaiselle harvinaisen haastattelun, jossa hän pohti kiellettyjen aineiden roolia urheilussa.

"Meillä on avoin keskustelu huippu-urheilusta yhä käymättä", Turpeinen sanoi ja viittasi menestyksen reunaehtoihin.

"Jos ollaan huippu-urheilun kanssa tekemisissä, siinä ei merkitse mikään muu kuin se, että daamit ja äijät laitetaan järjestykseen. Kokonaan eri juttu on se, kuka luo raamit sille, missä rajoissa sirkus pyörii."

Turpeisen mukaan kokonaisuus ei ole kenenkään hallittavissa.

"Yksittäiset systeemit, kansakunnat tai urheilijat eivät voi siihen vaikuttaa."

Turpeisen puhe kuulostaa samalta kuin Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jukka Uunilan sanat 1970-luvulla. Hän vertasi dopingin käyttöä suurvaltojen kilpavarusteluun aseteollisuudessa. Kukaan ei halunnut yksipuolisesti luopua tehokkaiksi havaituista keinoista.

Oma suhtautumiseni kiellettyihin aineisiin on ambivalentti. Nuorena poisnukkuvat ex-urheilijat, jotka ovat käyttäneet kamaa 1970–80-luvuilla, tarjoavat pelottavan skenaarion. Toisaalta aineiden käyttö näyttää karanneen käsistä, eikä unelma puhtaasta urheilusta ole kuulostanut vuosikausiin täysipäisen puheelta.

Venäläinen uimari Julija Jefimova sai anabolisen steroidin käytöstä 16 kuukauden dopingpannan mutta palasi altaaseen elokuussa. Jefimova juhli maailmanmestaruutta kotikisoissa Kazanissa. Kun saksalaistoimittajat yrittivät tivata häneltä näkemyksiä dopingaineista, uimari ei innostunut asiasta. Lopulta hän suostui esittämään vertauksen, joka asettaa hänen mielestään dopingrikkeen oikeaan perspektiiviin.

"Vertaan dopingista saatua kilpailukieltoa aina autoiluun. Autoa ajaessasi ylität joskus nopeusrajoituksen. Siitä seuraa ylinopeussakko”, Jefimova sanoi (Süddeutsche Zeitung 3.8.2015).

Jefimova on syntynyt 1992 Tshetshenian pääkaupungissa Groznyissä. Vaikka tyttö pääsi muuttamaan pois sodan keskeltä, ehkä kokemukset väkivaltaisesta kotikaupungista vaikuttavat siihen, että hän ei näe urheilussa tapahtuvia sääntörikkomuksia maailman vakavimpana asiana.

Samanlaisia äänenpainoja on kuultu itänaapurin suunnalta ennenkin. Eräs venäläinen hiihtäjätär jätettiin 2000-luvun alussa sivuun arvokisajoukkueesta ylipainon takia. Ilmeisesti sikäläisessä urheilukulttuurissa välinpitämättömyydestä johtunut painonnousu on huomattavasti tuomittavampaa kuin (kiellettyjen) aineiden käyttö.

Tarkoitukseni ei ole parjata vain venäläisiä, sillä ihmeaineita käytetään kaikissa maanosissa. Lajiliittojen tuomitseminen on jo helpompaa. Tilastojen perusteella pyöräily, yleisurheilu ja hiihto ovat lajeja, joiden kattojärjestöt suhtautuvat dopingin kitkemiseen vakavasti. Niissä lajeissa urheilijoita testataan ahkerasti. Niiden jälkeen tulee iso kuilu. Pohjois-Amerikan viihdeteollisuuden testaustoiminta on sitten ihan oma lukunsa.

Miten suhtaudun omien lasteni mahdolliseen aineiden käyttöön? Tanskassa käytiin hiljattain mielenkiintoinen keskustelu sikäläisen pyöräilyliiton julkistettua kesäkuussa kohua herättäneen raportin (Rapport om doping i dansk cykelsport 1998–2015).

Selvityksessä sai huutia esimerkiksi Bjarne Riis, joka oli nopein Tour de Francessa 1996 ja on toiminut myöhemmin tallipäällikkönä. Hänen poikansa Thomas Riis on ammattipyöräilijä mutta opiskelee urheilemisen ohella aatehistoriaa Århusin yliopistossa. Politiken-lehti julkaisi 12.7.2015 Thomas Riisin kirjoituksen, jossa tämä pohti pyöräilyn moraalia ja peräsi ymmärrystä isänsä valinnoille. Pojan mukaan isä oli esimerkiksi joutunut turvautumaan hätävalheisiin, kun häntä vastaan hyökättiin eri tahoilta. Teksti on suositeltavaa luettavaa kaikille huippu-urheilun syvimmästä olemuksesta kiinnostuneille.
 
Niin ne omat lapset. Toivon heidän pysyvän kaurapuurolinjalla. Onneksi testitoiminnan laajuus ja vanhojen näytteiden säilyttäminen 10 vuoden ajan ovat parantaneet testaustoiminnan uskottavuutta. Ne luovat ainakin joissakin lajeissa pelotteen niille, jotka haluavat ottaa kaikki keinot käyttöön.

Juha Kanerva
Toimittaja ja kirjailija

Haastan seuraavaksi Viestikapula-blogin kirjoittajaksi urheilulääkäri Sergei Iljukovin.
 

Susanna Sokka

Susanna Sokka

viestintäpäällikkö

puh: 040 740 7477

email: susanna.sokka@suek.fi