« Takaisin

SUEKn odottaa dopingtestipulloihin liittyviä päätöksiä

Kansallisilta antidopingorganisaatiolta on tullut tietoa, että pieniä määriä uusia dopingtestipulloja (new generation BEREG-KIT Geneva security bottles) on voitu avata pakastamisen jälkeen jälkiä jättämättä. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n testeissä ei ole ilmennyt ongelmia. Tietoon ei ole tullut yhtään tapausta, että pulloja olisi voitu avata ilman sinetöinnin rikkomista.

Suomessa on käytetty sveitsiläisiä Berlingerin välineitä 2000-luvun alusta, eikä ongelmia dopingtestivälineistön kanssa ole ollut. Dopingtestivälineistö kehittyy koko ajan ja Suomessa esimerkiksi uudet dopingtestipullot ovat olleet käytössä rinnakkain edellisen pullomallin kanssa vuoden 2017 lopusta. Uusien pullojen sulkeutumismekanismi on erilainen kuin aiemmin. SUEK on ohjeistanut testaajiaan uusien dopingtestipullojen käytössä, kuten aina testivälineistön vaihduttua.

- Tietoomme ei ole tullut yhtään tapausta, että pullot olisi pystytty avaamaan jälkikäteen ilman korkissa olevan sinetin murtamista. Olemme olleet yhteydessä niin testaajiin kuin laboratorioon ja tiedottaneet heitä tilanteesta, SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari sanoo.

Dopingtestissä urheilija aina itse valitsee dopingtestipullot ja hänellä on oikeus vaihtaa pullot, mikäli hän huomaa niissä jotain vikaa. Testin lopussa urheilija itse sinetöi pullot ja tarkistaa, etteivät ne aukea. Lopuksi dopingtestaaja tarkistaa dopingtestipullot, etteivät ne aukea eivätkä vuoda. Laboratoriossa A-pullo menee aina suoraan analyysiin ja B-pakastetaan mahdollista positiivisen näytteen yhteydessä tehtävää tarkastusanalyysiä varten.

- Seuraamme tilannetta ja odotamme päätöksiä asiassa. Olemme valmiita reagoimaan asiaan nopeasti, mikäli aihetta ilmenee. Urheilijan oikeusturva on asia, johon suhtaudumme hyvin vakavasti, Huotari sanoo.

Maailman antidopingtoimisto WADA ja pullovalmistaja Berlinger tutkivat asiaa.


Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK – viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477