Arkisto 2016

« Takaisin

Uusia urheilun asiantuntijoita töihin SUEKiin

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n henkilöstöä vahvistetaan kahdella uudella asiantuntijalla. Heidän toimialojaan ovat urheiluoikeus ja urheilun etiikka.

Lakiasiain johtajaksi valittiin oikeustieteen maisteri Petteri Lindblom (1967). Lindblom on työskennellyt vuodesta 2001 alkaen Suomen Palloliitossa, viimeksi kilpailutoiminnan päällikkönä ja lakimiehenä. Lindblom on toiminut urheilujärjestöelämän keskiössä. Hän tuntee syvällisesti kilpailumanipulaatioon, katsomoturvallisuuteen sekä antidopingtoimintaan liittyvät asiat sekä niiden lainsäädännön.  

Urheilun eettisten asioiden tutkimuspäälliköksi valittiin kauppatieteiden tohtori ja liikuntatieteiden maisteri Nina Laakso (1974). Hän vastaa tutkimus- ja selvitystoiminnasta sekä eettisten toimintamallien kehittämisestä. Laakso on työskennellyt LIKES-tutkimuskeskuksessa vuodesta 2008 alkaen. Hän on nykyisin mukana tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöille ja muille huippu-urheilun piirissä oleville toimijoille tietoa toimialan eettisistä normeista ja niiden ylläpidon haasteista eri tilanteissa.

- Saimme runsaasti hyviä hakemuksia molempiin tehtäviin, mikä osoittaa, että urheilun etiikka kiinnostaa. Apunamme pitkässä valintaprosessissa toimi ulkopuolinen arvioija. Nina Laakso ja Petteri Lindblom vahvistavat merkittävästi SUEKin organisaation laajentuneita tehtäviä. Molemmat asiantuntijat aloittavat tehtävissään 1.12.2016, SUEKin pääsihteeri Harri Syväsalmi sanoo.

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n tehtävänä on vahvistaa urheilun eettisiä asioita yhteistyössä eri toimijoiden kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Yhdistyksen tehtävänä on vastata valtiosopimusten mukaisesti antidopingtoiminnasta, kilpailujen manipuloinnin ehkäisystä sekä katsomoturvallisuuden ja -viihtyvyyden edistämisestä. Yhdistys perustettiin tammikuussa 2016 laajentamalla Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n toimintaa.


Lisätietoja:

Susanna Sokka
SUEK - viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477