Arkisto 2016

« Takaisin

Harri Syväsalmesta Suomen urheilun eettisen keskuksen pääsihteeri

Harri Syväsalmi on valittu vuoden alussa perustetun Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n pääsihteeriksi. Laajan kansallisen ja kansainvälisen uran tehnyt Syväsalmi siirtyy tehtävään opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtajan paikalta.

Urheilun uusi näköalapaikka kiinnosti: hakijoita SUEKin pääsihteeriksi oli yli 40. Kattavan hakuprosessin jälkeen SUEKin hallitus valitsi tehtävään yksimielisesti varanotaari Harri Syväsalmen (s. 1952), joka aloittaa tehtävässä 1.6.2016. Valintaan vaikutti erityisesti Syväsalmen pitkä ja monipuolinen tausta urheilun eettisten asioiden edistäjänä. Syväsalmen tehtävänä on käynnistää SUEKin toiminta. Hän jää tehtävästä eläkkeelle viimeistään vuonna 2020.

- SUEKin toiminta on ainutlaatuista maailmanlaajuisesti. Luomme uutta tapaa toimia ja toteuttaa kansainvälisten sopimusten velvoitteita ja näytämme mallia muiden maiden toimijoille. Harri Syväsalmi on ehdoton asiantuntija urheilun eettisissä asioissa kattavine kansainvälisine ja kansallisine verkostoineen. Hän on oikea henkilö luomaan vahvan perustan organisaatiolle ja siirtämään sitten viestikapulan ja osaamisensa eteenpäin. On hienoa, että Syväsalmi kiinnostui uuden organisaation toiminnan käynnistämisestä, SUEKin puheenjohtaja Pekka Ilmivalta sanoo.

Syväsalmi toimi vuosina 2000–2003 Maailman antidopingtoimisto WADAn ensimmäisenä pääsihteerinä ja oli käynnistämässä maailmanlaajuisen antidopingorganisaation toimintaa. Lisäksi hän on toiminut Euroopan neuvostossa ottelutulosten manipuloinnin vastaisen yleissopimuksen työryhmän puheenjohtajana.

- Viimeaikaiset tapahtumat ja uutiset urheilussa ovat olleet surullisia. Eettiset asiat ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan ja on aika toimia. Olen erittäin motivoitunut pääsemään konkreettisesti käynnistämään, panemaan toimeen ja vaikuttamaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Odotan innokkaasti yhteistyötä SUEKin osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön kanssa, Syväsalmi sanoo.

- Meidän kaikkien velvollisuus on aktiivisesti puolustaa ja kunnioittaa kaikkein tärkeintä, koko urheilun ydintä: eettisiä asioita. Jos hyväksymme urheilun lieveilmiöt, tuhoamme urheilun perustan. Haluan uudessa tehtävässäni jättää jälkipolville perinnöksi hyvän, eettisesti kestävän urheilukulttuurin ja reilun pelin hengen.

SUEKin nykyinen pääsihteeri Pirjo Ruutu siirtyy osa-aikaeläkkeen kautta eläkkeelle vuonna 2017. Suomen urheilun eettinen keskus perustettiin tammikuussa 2016 laajentamalla Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n toimintaa. SUEK vastaa urheilun eettisyyden vahvistamisesta Suomessa: esimerkiksi antidopingtoiminnasta sekä kilpailumanipuloinnin ja katsomoväkivallan ehkäisystä. SUEK tekee laajaa yhteistyötä urheilun toimijoiden, viranomaisten ja valtiovallan kanssa.


Harri Syväsalmi
Kuva: SUEK

Lisätietoja:
Pekka Ilmivalta
SUEK – puheenjohtaja
puh. 050 596 7906

Valokuvia: Painokelpoisia valokuvia Harri Syväsalmesta ja Pirjo Ruudusta on ladattavissa osoitteessa http://www.antidoping.fi/06042016-tiedotustilaisuus. Kuvat ovat vapaasti tiedotusvälineiden hyödynnettävissä. Kuvaajatiedoiksi tulee merkitä SUEK.

Video: Video, jossa Harri Syväsalmi ja Pirjo Ruutu esittäytyvät, on katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/Dqrr4R94Bf4.

SUEK on yleishyödyllinen yhdistys, joka vastaa Suomessa Euroopan neuvoston dopingin vastaisen yleissopimuksen, Unescon kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen, Euroopan neuvoston katsomoväkivaltayleissopimuksen sekä Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnin vastaisen yleissopimuksen käytännön toimeenpanoista urheilun osalta. Suomen antidopingtoimikunta ADT jatkaa aputoiminimenä. Yhdistys saa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.