Arkisto 2012

« Takaisin

Joonas Naava Meidän tapa

Vuoden 2012 Viestikapula-blogimerkintöjen sarjan avaa Tapanilan Erän salibandyn valmennuspäällikkö Joonas Naava. Naava kuvaa tarkasti ja oivaltavasti, miten urheilijaksi kasvetaan ja kasvatetaan menestyvässä joukkuelajissa ja seurassa. Urheilijan polku on kokonaisuus, johon kuuluu taitojen kehittämistä herkkyys- ja ikäkaudet huomioon ottaen, yhteisöllisyyttä ja unelmia, Naava kirjoittaa.

– Päivittäisessä tekemisessä sekä kilpailutilanteessa on tärkeää osata viedä lopputulos pois pelaajien ajatuksista ja suunnata kaikki energia itse tekemiseen. Joukkueille ei puhuta niinkään tuloksesta tai menestymisestä, vaan tekemisestä, konkreettisista asioista, joita yritämme tehdä paremmin. Niistä voittaminenkin koostuu. Tulosvastuun ja kilpailukyvyn aikakaudella teot jäävät usein tuloksen varjoon. Asiat, jotka tehdään hyvin pitää tunnistaa, niistä kannattaa pitää kiinni ja niitä tulee kehittää. Hetkeen keskittyminen, laadukas yhdessä tekeminen ja mahdollisuus itsensä ylittämiseen synnyttävät oikeanlaista, puhdasta kilpailua, Naava kirjoittaa.

Joonas Naavan blogimerkintä on kokonaisuudessaan luettavissa ja kommentoitavissa osoitteessa http://blog.puhtaastiparas.fi/.

Puhtaasti paras -ohjelman Viestikapula-blogissa käydään keskustelua puhtaasta urheilusta ja reilusta pelistä. Blogissa julkaistaan joka kuukausi yhden urheilijan tai urheilusta kiinnostuneen kirjoitus. Valmennuspäällikkö Joonas Naava haastaa seuraavaksi Viestikapula-blogin viestinviejäksi salibandyn pelaaja, lääkäri Harri Forstenin.