« Takaisin

Yhdessä-teema ja reiluus näkyvät taitoluistelun MM-kilpailuissa

Helsingissä tänään avattavat taitoluistelun MM-kilpailut ovat nyt mukana kansainvälisten urheilutapahtumien puhtaan pelin haastekampanjassa. Merkkinä sitoutumisesta eettiseen toimintaan Helsingissä nähdään tänään puhtaan urheilun kultainen viestikapula, joka kiertää urheilun arvokilpailuita Suomessa.

Kultainen kapula on osa Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n/Suomen antidopingtoimikunta ADT:n toimintaa reilun urheilun puolesta. Viestikapula on kiertänyt vuodesta 2009 alkaen useissa kansainvälisissä arvokilpailuissa Suomessa, viimeksi Lahdessa pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa. Kultaisen kapulan lisäksi Helsingissä nähdään valkoinen lumipallo, johon mitalistit kirjoittavat nimensä samaan tapaan kuin Lahden MM-kisojen mitalistit.

Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori sekä yhdistetyn MM-joukkueen jäsen Leevi Mutru ojentavat Lahti2017-kisojen puolesta Kultaisen kapulan taitoluistelun MM-kilpailujen järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja, Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitiolle sekä luistelija Valtter Virtaselle.

− On hienoa nähdä Suomi100-juhlavuotena lukuisia hienosti järjestettyjä tapahtumia Suomessa. Suomalainen osaaminen on huippuluokkaa. Näimme Lahdessa erinomaiset kisat, joita ei olisi saatu järjestettyä ilman yhtä urheilumaailmamme tärkeimmistä voimavaroista: ilman vapaaehtoisia. Toivon, että nämä kisat sujuvat yhtä hyvissä tunnelmissa, reiluista urheilusuorituksista nauttien. Kannustetaan kaikki urheilijat parhaimpiin suorituksiinsa, Jukka-Pekka Vuori sanoo.

− Olemme iloisia haasteesta ja järjestämme myös omat kisamme Suomi100-juhlavuoden teeman mukaisesti Yhdessä. Yhdessä-teema on jo näkynyt eri puolilla maata taitoluistelun tapahtumissa. Koko Suomi Luistelee -kiertue käynnistyi osana juhlavuotta jo viime vuoden puolella ja on suureksi ylpeydekseni innostanut kaikenikäisiä ja -taustaisia ihmisiä nauttimaan jäällä liikkumisesta. Tapahtumia on ollut jo yli 80. Yhteistyö on ollut kantava voima, Laura Raitio sanoo.

SUEKilla esittelypiste on taitoluistelun MM-kisoissa Hartwall Arenalla keskiviikkona 29.3. klo 17:00−22:00, perjantaina 31.3. klo 17:15−22:00 ja lauantaina 1.4. klo 10:00−15:00 sekä 16:00−20:00. Esittelypisteellä voi äänestää kisojen reiluinta urheilijaa ja napata lipputarran poskeensa kisaajien kannustamiseksi.
 

Lisätietoja:
Susanna Sokka
SUEK − viestintäpäällikkö
Puh. 040 740 7477


Lisätietoja kultaisesta kapulasta:
http://www.suek.fi/kultainen-kapula
Sosiaalisen median aihetunnisteet: #puhtaastiparas, #helsinki2017, #worldfigure