Tietoja sivuista

Tekijänoikeudet

Oikeudet sivustolla julkaistavaan aineistoon ovat tekijänoikeuslain (404/1961) ja siihen myöhemmin tehtyjen muutosten mukaisesti Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:llä tai muulla asiakirjan yhteydessä ilmoitetulla tiedontuottajalla. Valokuvien ja muun kuvamateriaalin tekijänoikeudet ovat valokuvaajilla, kuvien tekijöillä tai SUEK:llä.

Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n tai Suomen antidopingtoimikunta ADT:n logoa ei saa lainata ilman lupaa. Sivuston tekstiaineistoa voi käyttää ja sivujen tekstiaineistoon voi vapaasti linkittää, kunhan lähde mainitaan. Aineiston muunlaisesta käytöstä on sovittava erikseen SUEKin kanssa.

Oikeudellinen varauma

SUEK pyrkii pitämään internetsivunsa ajantasaisina. SUEK ei kuitenkaan vastaa sisällön mahdollisten virheiden aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. SUEK ei ota myöskään vastuuta niiden ulkopuolisten www-sivujen sisällöstä ja lainmukaisuudesta, joihin SUEKin www-sivuilta on linkkejä. SUEK ei vastaa myöskään tietoverkkojen käyttökatkoista tai muista teknisistä häiriöistä aiheutuvista vahingoista.

Henkilötietojen käsittely

SUEKin www-sivujen käyttäjistä ei kerätä henkilötietoja. Liferay portaalialusta käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi, mutta ei henkilön identiteetin tallennus- tai tunnistamistarkoituksiin. Sivujen käyttöä tilastoidaan Google Analyticsin avulla.

Henkilötietolain mukaisia rekisteriselosteita ylläpidetään SUEKin toimistossa, jossa ne ovat tarkistettavissa.